7/23/2009





Korkeasaaressa. Toiset ihastelivat eläimiä, minä kasveja.

7/21/2009

Kasvaa




Orkidean lisäksi olen saanut kasvatettua keväästä asti joitakin yrttejä, tänä vuonna sato ei näyttänyt niin hyvälle kuin pari vuotta sitten, mutta ne tuntuivat piristyvän muutosta. Ikkunalla kasvaa ruohosipulia, sitruunamelissaa, basilikaa ja jotakin vahvantuoksuista, josta en ole varma mitä se on. Mukana on myös Chiliä. Sen pari taimea näyttävät tykkäävän ikkunapaikastaan. Innolla odotellaan josko niihin kasvaisi jotakin syötävää.

7/20/2009


n.300g pastaa (+vesi keittämiseen)
150g pinaattia (tuoretta)
100g sokeriherneen palkoja
10-20kpl oliiveja
1 sipuli
1-2 valkosipulin kynttä
0,5tl suolaa
2rkl margariinia
1dl juustoraastetta
2dl ruokakermaa

Keitetään pasta kypsäksi ja valutetaan siivilässä. Siistityt pinaatit ja sokeriherneet ryöpätään pikaisesti kiehuvassa vedessä. Kasvikset kuullotetaan nopeasti pannulla margariinissa, myös oliivit. Lisää pannulle keitetty pasta ja ruokakerma sekä juustoraaste. Maustetaan mustapippurilla ja suolalla, ehkä ripauksella chiliä.

7/07/2009

Rasam - Ohut linssikeitto


4rkl tuvar dal- tai bahar dal - linssejä (tai vain perus punaisia joita saa useimmista kaupoista)
hippu kurkumaa
4 tl kasviöljyä
1/4 t suolaa
1/4tl suolaa
1/4tl mustia tai ruskeita sinapinsiemeniä hippu hajupihkaa jos sellaista sattuu omistamaan..
5-6 currylehteä (itse laitan perus curry hippusia, jos ei lehtiä löydy)
1/4tl kokonaista jeeraa
1 vihreä chili
1/4tl tamarinditahnaa esim. Spice up!

Huuhdotaan linssit kylmässä vedessä ja kuumennetaan kattilassa 4dl vettä. Lisätään linssit, kurkuma ja 1tl öljyä. Peitetään kannella ja kiehutetaan hiljaisella 10-30min. kunnes ovat kypsiä (riippuen linsseistä, katso paketin ohje..). Lisätään 2 dl kuumaa vettä sekä suolaa. Kuumennetaan loput öljystä toisessa kattilassa johon laitetaan joukkoon sinapinsiemenet, hajupihka, curry, jeera, chili ja tamarinditahna. Sekoitetaan hyvin ja kun sinapinsiemenet alkavat rätistä, siirretään kattila liedeltä ja lisätään seos linssien sekaan. Kiehautetaan keittoa vielä hetki, muistetaan myös sekoitella. Tarjotaan mukista tai kupposesta.

7/06/2009

Porvoo <3












































Tajusin vasta äskettäin kuinka lähellä Porvoo on Hels
inkiä, matkaan ei mene kuin kaksikymmentä minuuttia autolla.

Päätimmekin sitten lauantai-iltana tehdä retken Porvoon suuntaan. Mukava oli harhailla vanhankaupungin kaduilla auringonlaskun aikaan ja tarkastella vahoja taloja, joissa näkyy elämisen jälki. Tässä on kaupunki jossa voisin asua.